Lokakuu 2017. Kävin Islannissa...

 

Ilmastotyö kaipaa syväulottuvuutta

 

 

”Lämpenevän arktisen alueen tilanne on elävä kuva koko maapallon tulevaisuudesta.” Tähän tapaan sanoitti näkemystään ortodoksien merkittävin hengellinen johtaja, Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos lokakuun puolivälissä Reykjavikissa. Hän puhui Arctic Circle Assemblyn kokousväelle.

 

Kyseessä oli vuosittainen arktisten toimijoiden konferenssi, jossa valtaosa osallistujista edusti liike-elämää, politiikkaa tai akateemista tutkimusta. Tällä kertaa kokonaisuudessa oli tilaa myös uskonnollisten yhteisöjen näkökulmille. Patriarkan lisäksi keskusteluihin osallistui Kirkkojen Maailmanneuvoston koolle kutsuma ryhmä pohjoisten alkuperäiskansojen ja kirkkojen edustajia. Kuuluin tähän ryhmään.

 

Jo vuosia sitten patriarkka Bartolomeos kommentoi, että ilmastonmuutos on oire moraalisesta ja hengellisestä häiriötilasta. Tämä tuo olennaisen lisäulottuvuuden ilmastotyöhön.

 

Arktisessa konferenssissa kiinnitin huomiota siihen, miten korkeatasoista ja koko ajan tarkentuvaa analyysia ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista oli tarjolla. Se ei kuitenkaan itsessään anna paljonkaan eväitä ratkaisujen etsimiselle. Tavoitteet asetettakoon korkeammalle kuin sopeutumiseen muuttuvaan ilmastoon.

 

Ratkaisuissa on tarpeen pyrkiä puuttumaan ongelmien syntyihin syviin eli asenteisiin ihmisen korvien välissä. Tätä tarkoittaa moraalisen ja hengellisen häiriötilan näkökulma. Esimerkiksi Kirkkojen Maailmanneuvosto on ponnistellut tuodakseen eettiset näkökulmat entistä vahvemmin globaaleihin neuvottelupöytiin. Se on onnistunutkin vahvistamaan esimerkiksi kansainvälisen ilmasto-oikeudenmukaisuuden painoarvoa.

 

Mutta uskonnollisilla yhteisöillä on mahdollisuus tarjota jotain vielä omaperäisempää kuin moraalinen taso. Ne kykenevät liikkumaan hengellisyyden eli spiritualiteetin ja siihen kiinteästi liittyvän maailmankatsomuksellisen keskustelun tasoilla.

 

Ilmastonmuutoksen synnyt liittyvät valistuksen jälkeisen läntisen maailmankatsomuksen epätasapainoon. Tämä vallitseva moderni elämänmuotomme sisältää monia luovuttamattoman arvokkaita asioita, joista on pidettävä kiinni. Mutta luontosuhteen kannalta moderni mekanistinen ajattelu on jo johtanut katastrofiin. Läntisessä valtavirta-ajattelussa on tietoisesti työnnetty syrjään esimerkiksi käsitys luonnon pyhyydestä ja siihen kietoutuvat rajan taju ja kohtuullisuus.

 

Läntisellä ajattelulla on myös vaikeuksia tunnistaa tai tunnustaa ihmismielen ja todellisuuden syväulottuvuutta, spiritualiteetin tasoa.

 

Jotkut kansat ovat säilyttäneet vanhaa, korkeatasoista tietoa siitä, miten elää osana luontoa. Arctic Circle Assemblyssä oli mukana pohjoisten alkuperäiskansojen väkeä ja Tyynen valtameren saarten alkuperäisväestöä, jolle pohjoisen jäämassojen sulaminen on myös akuutti ongelma. Lisäksi kotoperäinen suomalais-ugrilainen juonne oman subarktisen metsäkansamme kulttuurissa on arvokas.

 

Millainen maailmankatsomuksellisen painopisteen siirtymä on tarpeen? Alkuperäiskansojen ja oman kotoperäisen kulttuurimme ajattelussa esimerkiksi aika mielletään ensisijaisesti kehämäisenä. Se johtaa kunnioittamaan luonnon suuria syklejä, kuten veden kiertoja tai metsän luonnollista kiertokulkua.

 

Merkityksellisiä ihanteita ovat tasapaino ja kohtuus, ei rajaton aineellinen kasvu. Tällaisessa maailmankatsomuksessa spiritualiteetti kietoutuu kaikkeen, esimerkiksi suhde maahan mielletään hengellisenä. Luonnon pyhyyden taju tuo mukanaan kyvyn jättää luonto osittain rauhaan.

 

Myös kristinuskon – melko marginalisoidussa – syväulottuvuudessa on aineksia, jotka mahdollistavan luonnon pyhyyden tajun. Kyselen yhdessä saamelaisten teologien kanssa, miten pitkälle kristinuskoa on mahdollista tulkita luonnonuskontona. Nähdäkseni hyvinkin pitkälle. Kokonaisemmasta maailmankatsomuksesta ja hengellisyydestä ammentava kristinusko voi muodostua huomattavasti väkevämmäksi globaalin muutoksen lähteeksi kuin mitä se tällä hetkellä on.

 

Alkuperäiskansojen (kristillisen ja muun) hengellisyyden inspiroimana on mahdollista mielikuvitella ja alkaa elää toisenlaista elämää. Siinä tarjolla on kosketusta oman kulttuurin syväjuuriin ja sitä kautta sisäisen ykseydellisyyden tuntoa, iloa yhteydestä luontoon, muutoksen tekemistä yhdessä ja toivoa.

 

 

 

 

 

Pitkästä aikaa...kuulumisia tällekin sivulle. Reilun vuoden olen kirjoitellut eräänlaisia katsomuksellisia kolumneja Maaseudun Tulevaisuuteen. Tässä kaksi viimeisintä, itse asiassa tämä joulukolumni on viimeinen, pesti päättyy. Joulurauhaa & iloa!

 

 

 

Hengähdyspaikka 23.12.2016

 

 

Jumala uunin lämmössä

 

 

Istun uunin lämmössä, tuli tohisee, tässä on hyvä. Jumala ympäröi minut uunin lämmössä. Miksen voisi ajatella näin? Raamatussakin sanotaan, että Jumalassa me olemme, elämme ja liikumme.

 

Odotan tässä joulua. Paukkukoot pakkaset ulkona, minä odotan ilouutista. Kaikkien pahojen uutisten keskellä joulu soittaa toisenlaista säveltä. Joulun sävelet nostavat kyynelet silmiin, mistä se kertoo? Ehkä siitä, että jouluna kiireinen, väsynyt, huolten painama suomalainen kuulee kehotuksen: Arkihuolesi kaikki heitä. Päästä niistä irti. Pysähdy yhdessä koko luomakunnan kanssa ihmettelemään Lasta heinillä härkien kaukalon. Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.

 

Samaan tapaan koskettavat joulun ikuisesti toistuvat raamatunkohdat: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Valo hohkaa uuninluukun läpi. Pieni kynttilänliekki hautausmaan lyhdyssä muistuttaa, että se joka elää yhteydessä Jumalaan, elää jo ikuista elämää.

 

Aivan odottamatta, keskellä arkihuolia, Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. Siksi: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tämän Lapsen varassa on ihmissuvun tulevaisuus. Nyt saa kirvoittaa harteilta murehtimisen, sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

 

Jumala ympäröi minut lämmöllään, armollaan. Samalla hän haluaa sytyttää sisimpääni tulen, joka lämmittää toisia ympärilläni, erityisesti kaikkein viluisimpia. Tulen kanssa ei ole leikkimistä, sillä Kristuksen sytyttämä tuli liuottelee sisäisiä kohmettumiani joskus kivuliaastikin. Joulun Lapsen kaltaiseksi tuleminen on avautumista, luopumista ja irti päästämistä. Joka kadottaa elämänsä, löytää sen. Näin salaperäinen on joulun ilo.

 

Nyt vain istun tässä, liekkien varjot leikkivät, sisin rauhoittuu. Heitän arkihuoleni ja hellitän suorituspaineista. Odotan suurta juhlaa ja ilo on tehnyt tupansa jo odotukseeni. Siunattua Syntymäjuhlaa!

 

 

 

 

 

 

Hengähdyspaikka 25.11.2016

 

 

Valoläikkä vie perille

 

 

Pieni tyttö kulkee soittotunnilta kotiin. Kylän keskuksen ulkopuolella ei ole katuvaloja. Tytöllä on taskulamppu, jonka hailakka valoläikkä maassa näyttää aina seuraavan askelen paikan. Tyttö keskittyy astumaan valokeilaan, askel toisensa jälkeen, kunnes kotipihan kutsuvat valot tulevat näkyviin.

 

Tällaista aikaa on adventti. Vaikka ympärillä on pimeää, pieni valoläikkä opastaa, ja edessäpäin odottaa lämmin tupa.

 

Pimeää on ja pimenee yhä. Maailmanpolitiikka mietityttää. Maapallon luonnon tasapaino on järkkynyt kun ihmisten lukumäärä kasvaa, kulutus lisääntyy ja muut lajit joutuvat ahtaalle.

 

Välillä on raskasta elää myös tässä kotimaisessa keinotodellisuudessa. Aivan kuin suurissa päätöksissä ihmisten ja luonnon pahoinvointia ei tarvitsisi ottaa todesta. Jatkuvan kasvun mahdottomuus tiedetään, mutta tuskin kukaan vallan huipulla etsii vaihtoehtoisia teitä hyvään, kohtuulliseen elämään. Työn siirtäminen koneille, yhä uudet automatisaatioharppaukset, tuntuvat itseisarvolta.

 

Olen taas se tyttö pimeällä tiellä. Taskulamppuni kanssa astellessa mietin, olenko ainoa, joka suhtautuu näin perin juurin nurjasti tällaiseen rajuun teknologisoitumiseen? Vai jaanko jotain sen metsäkoneen kuljettajan kanssa, joka ei haluaisi alkukesän hakkuissa tappaa pöllön poikasia, mutta jolla ei ole liikkumavaraa. Raskaat investoinnit sitovat kädet. Olemme antaneet tähän maahan muodostua suuruuteen ja tehokkuuteen pakottavia järjestelmiä. Mikä voisi kääntää valtavirran kohti ihmismielen ja luonnon ennallistamista?

 

Kaiken keskellä kristitty pyytää valpasta mieltä ymmärtää mikä vie hyvään elämään ja mikä on harhapolku. Kristitty on sellainen, joka kaikesta huolimatta odottaa sitä, että ihminen voi uudistua ja uudistaa myös yhteisönsä elämää. Kunpa jaksaisi olla sellainen. Jumala, auta – hoosianna!

 

Adventtikynttilät sytytetään. Tummaan vuodenaikaan lahjoitetaan keventävää iloa, joka ennallistaa ihmisen sielua. Kuljen valoläikässä. Ei ole mitään hätää.

 

 

 

 

 

Pyhäinpäivän aattona 30.10.2015

 

METSÄN AUTUAAKSIJULISTUKSET

 

Autuaita olette te hengellisesti köyhät,

te jotka etsitte lohtua metsäkävelyltä

ja saatte jokapäiväisen ilonne lintujen katselemisesta,

te elätte jo hyvää elämää Jumalan sammalhuoneessa.

 

Autuaita olette te murheelliset,

te jotka surette rakasta ihmistä tai menetettyä unelmaa,

te jotka sallitte kertomusten luonnon muutoksista tulla tietoisuuteenne,

te jotka surette vuodenaikoja jotka eivät enää ole entisellään,

te olette surussanne haavoittuvaisia.

Te olette samalla avoimia mysteerille,

te saatte lohdutuksen toisten kaipaavien yhteisössä

ja metsän sylissä.

 

Autuaita olette te joilla on oikeudenmukaisuuden  nälkä ja jano,

koska tuossa kaipauksessanne te elätte jo Jumalan voimakentässä,

yhteydessä Jumalan omaan elävyyteen,

elämän syväulottuvuuteen ja mieleen.

Teille annetaan rohkeutta ja mielikuvitusta.

 

Autuaita olette te puhdassydämiset,

te jotka etsitte kokonaista mieltä.

Te löydätte sen, sillä Jeesus itse vapauttaa teidät pelosta

ja itseensä käpertyneestä mielestä.

Pyhä Henki hengähtää saunan löylynä,

joka yhdistää ruumiin ja mielen,

puhdistaa ja vapauttaa lepoon ja rauhaan.

 

Autuaita olette te joita vainoavat ahdistus tai huoli tulevaisuudesta,

sillä Jeesus lupaa teille sisäisen vapauden

ja sen myötä kaiken mitä tarvitsette.

 

 

 

2.7.2015

Alkukesästä kirjoittelin seuraavat pienet tekstit Kotimaa-lehteen, viiden viikon aikana.

 

Poimulehti

 

Jeesus ja minä päätimme lähteä aamukävelylle. Rannalla kumarruimme ihastelemaan pikkuruisten poimulehtien täydellisyyttä. Jokaisella lehdellä kimalteli kastehelmi.

 

Kysyin Jeesukselta, eikö hänenkin mielestään tässä keväisessä aamussa tuntunut Laulujen laulun tuoksu? Hän vastasi, että tuntui, ja että hänelle Laulujen laulu on kovin rakas osa pyhiä kirjoituksia. Hän halusi, että ihmisen elämä Jumalan yhteydessä soisi aina Laulujen laulun sävellajissa. Silloin ihmisten välillä vallitsee arvoasetelmista piittaamaton rakkaus, ilo ja leikkisyys. Ihminen kokee syvästi yhteytensä kaikkeen Luojan luomaan.

 

Oivalsin, että Jeesushan käyttää Jumalan valtakunnasta juuri sellaisia vertauskuvia. Valtakunta on kuin monenlaiset ihmiset yhteisellä aterialla. Viini ei lopu kesken, sillä Jumalan lähellä on juhlan ja nautinnon aika.

 

Valtakunta kasvaa salaperäisesti kuin poimulehti lämpimästä maasta. Hengitin syvään keväisen maan tuoksua, ilo Jeesuksen läheisyydestä virtasi minuun.

 

 

Harhaoppinen

 

Lämmitän mökin saunaa, tuijottelen tulehen, annan ajatusten laukan tasoittua. Huomaan miten kaipaan vetäytymistä. Kyselen, saanko vetäytyä? Onko minulla oikeus valita miten paljon tai vähän olen tavoitettavissa? Saanko jättää joka toisen teknologisen keksinnön väliin?

 

Kun teen niin, tunnen itseni harhaoppiseksi teknologiauskon valtakunnassa. Aika ajoin minua paheksutaan.

 

Mutta kuuntelen mitä sydän sanoo: Varjele mustasukkaisesti aikaasi ja yksityisyyttäsi. Älä lähde tämän maailmanajan mukaan. Käytä teknologiaa, mutta rankasti valikoiden. Älä anna sielusi samentua.

 

Jeesus, evankelistat mainitsevat kerta toisensa jälkeen, miten sinä kaipasit vetäytyä yksinäisyyteen. Sinun jälkeesi niin on aina tehty kirkon olemassaolon aikana ja varsinkin kriisiaikoina. Yksinäisyyden erämaa palauttaa yhteyden Lähteeseen ja antaa selkeän näön. Tai niin ainakin saa rukoilla.

 

Erämaasta palataan palvelemaan Jumalaa ja Jumalan maailmaa antaumuksessa ja ylistäen.

 

 

 

Kohtuullista

 

”Kohtuutonta aikaa, kun viedään kannotkin metsistä”, puuskahdin. ”Ihmisen sielu ei voi hyvin”, säesti ystävä, ”kun se tietää millaista kärsimystä koko tämä meidän elämäntapa tarkoittaa metsille ja eläimille.” Heräsi kysymys, mitä tehdä?

 

Tuumasimme yhdessä, että aletaan kääntää tämän sivilisaatiolaivan kurssia kohti kohtuutta. Kohtuuden kulttuuri – onko se yksi tapa elää Jumalan valtakunnan vaikutuspiirissä? Pistämällä kapuloita mammonan rattaisiin? Kohtuus on vapautta kulutusriippuvuudesta. Kohtuuden kulttuuri merkitsee tasaamista, köyhyyden lievittämistä. Jeesus vastusti usein ja väkevästi mammonan houkuttelevaa valtaa. Sitä, että rahan, oman turvallisuuden tai maineen takia unohdetaan jakaminen ja palveleminen.

 

Maistelimme kohtuuden ajatusta. Maku oli jotenkin kotoinen, ruisleivän sukuinen. Muistutin, että kohtuuden kulttuuri ei ole samaa kuin kohtuus kaikessa. Sisäinen kasvu voi olla rajatonta. Rakkaus on joskus kohtuutonta.

 

 

Varsinainen elämä

 

Entä jos vaihdettaisiin hetkeksi sanojen iankaikkinen elämä tilalle sanat varsinainen elämä? Miltä kuulostaisi: ”Kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan tai muusta tärkeästä, saa satakertaisesti taloja, veljiä, sisaria ja lapsia, hän saa varsinaisen elämän.” Jeesus lupaa seuraajilleen runsaskätisesti mielekkyyden ja yhteyden tuntoa.

 

Ajatus varsinaisesta elämästä tulee kirjailija Antti Nyléniltä. Teoksessaan Hyvyys hän kirjoittaa, ettei ihmiselämän tule olla vain kuolemantuomion täytäntöönpanon neuvotonta odottelua eikä tylsistynyttä piirustelua paperilapuille.

 

Jeesuksen jalanjäljissä elämä voi olla yhteyden hellittämätöntä hakemista ja ajoittain riskeihin suostumista. Varsinaiselle elämälle on luonteenomaista kaipaus päästää irti, olla takertumatta. Luovun egoni ylivallasta, esimerkiksi halustani hallita asioita. Sitoutuminen on tie vapauteen. Tämä avokätinen lahja, varsinainen elämä, jatkuu kuolemasta piittaamatta.

 

 

Käänteen aikaan

 

Juhannusyö. Kosmisen käänteen, kesäpäivänseisauksen tienoo. Istun laiturilla, imen itseeni valon sävyjä ja kuuntelen hiljaisuutta. Tyynessä vedenpinnassa näen toisen maailman heijastuksen.

 

Kaipaan toisenlaista maailmaa. Vierastan tätä, jolle on leimallista hyöty, kilpailu ja luonnon näkeminen loputtomana resurssina. Tämä valtavirtamaailma kärsii empatiavajeesta. Maailma on sille kone. Konemaailma isottelee ja kieltää arvon toisenlaisilta tavoilta ymmärtää olemassaolo. Se on tuhon tie.

 

Toisin silmin maailma on suuri elävä ruumis, jossa kaikki kuuluu yhteen. Tällaisen maailman kieltä ovat vertauskuvat ja runous. Se tunnistaa pyhyyden. Rukous ei ole sille pelkästään sanoja vaan myös avointa hiljaisuutta, jolla ei pyritä mihinkään – se on olemista Rakastetun seurassa. Kaipaamani maailma arvostaa sanojakin, mutta se näyttää kielelle sen oman, aika rajatun paikan. Kesäpäivänseisaus on hyvä hetki pysähtyä miettimään näitä.

 

 

 

2.3.2015 La Paz, Bolivia

Siunatkoon sinua kaiken hyvan antaja, Jumala Isa ja Aiti!

Talla tavoin toivotetaan taalla Boliviassa, jonne tutkimustyoni on minut tuonut kolmeksi viikoksi. Tarkoitukseni on tutustua siihen, miten takalaisten alkuperaiskansojen maailmankatsomusten vakavasti ottaminen nakyy kristinuskon tulkinnoissa.

Tyoskentelen ja asun instituutissa nimelta ISEAT. Sen erityispainotuksia ovat "Andien teologia ja filosofia", ekoteologia, spiritualiteetti ja buen vivir-ajattelutapa. Viimeksi mainittu merkitsee "hyvaa elamaa", ja on alkuperaiskansojen (mm. aimaroiden ja ketsuoiden) maailmankatsomuksiin perustuvaa vaihtoehtojen etsimista ylikulutukselle, kapitalismille ja sen semmoisille. Buen vivirin ytimessa on hengellinen suhde luontoon.

Minua kiinnostavat kaikki nuo painotukset, jotka liittyvat kiinteasti toisiinsa. Tutkimuksessani paapaino on oman suomalais-ugrilaisen kulttuurini vanhan viisauden hahmottamisessa. Toivon saavani takalaisilta kollegoilta - kunnioittavan ja innostavan dialogin hengessa - lisaa tyovalineita ymmartaa omaani.

Minut on otettu taalla todella ystavallisesti vastaan. Olen nyt ollut taalla vajaan viikon ja vaikutelmani maasta on oikein myonteinen. Jopa kelit on olleet enimmakseen aurinkoiset. La Pazin kaupunki sijaitsee 3600 metrin korkeudessa ja on varsinkin iltavalaistuksessa hyvin kaunis.

Viela pari sanaa teologiasta. Alkuperaiskansojen kristilliset teologiat ovat vapautuksen teologioiden jatkumolla, silla niissakin tarkeaa on ottaa huomioon koyhien tilanne. Samalla nama teologit menevat pidemmalle kristillisen teologian perusteiden uudelleenajattelussa. Heidan mukaansa on valttamatonta irtautua uskontulkintoja hallitsevasta hellenistisesta perinnosta, joka on liian jarkikeskeista ja dikotomista (eli erottelee asioita jotka kuuluvat yhteen).

Alkuperaiskansojen maailmankatsomukset ovat kokonaisempia. Niissa uskoa lahestytaan enemman sydamen kuin jarjen kautta. Luonto - Pachamama eli maaemo - on keskeisen tarkea. Ihminen on osa maata, mutta ei sen keskus. Suhde maahan, yhteisoon ja kaikkeen on hengellinen.

Minusta vaikuttaa, etta tallaisessa teologiassa on onnistuttu pitamaan yhdessa kosmoskeskeinen kasitys Jumalasta ja kasitys Jeesuksesta olennaisena yhdistavana keskuksena ihmisen ja Jumalan valilla. Mutta jatkan aiheeseen tutustumista.

Taalla etsitaan porukalla sellaista viisautta, jolla olisi voimaa muuttaa ihmiskunnan kurssia ekologisen ja hengellisen kriisin keskella. Vuorisaarnassa Jeesus lupaa: Etsikaa niin te loydatte.

 

 

6.12.2014

Hyvää itsemääräämispäivää! Tällainen käsite tulee mieleen kun seuraa uutisia siitä, millä innolla oman valtiomme päätösvaltaa haluttaisiin luovuttaa muille vapaakauppaideologian hengessä. Alla mielipidekirjoitukseni, joka julkaistiin Karjalaisessa 25.11.2014.

Olisin voinut perustella sitä, miksi tällaiset kysymykset ovat minulle tärkeitä, myös teologisesti/hengellisesti. Ilahduin kun lueskelin netissä paavi Franciscuksen tekstiä Evankeliumin ilo. Paavi ottaa selvin sanoin kantaa "syrjäyttävää taloutta" , "poisheittämisen kulttuuria" ja "välinpitämättömyyden globalisaatiota" vastaan. Hänen ajattelunsa pohjaa erityisesti Jeesuksen sanomaan.

Lisäksi vielä yksi kirjavinkki: Naomi Kleinin This Changes Everything (2014). Naomi kertoo esimerkein, miten kansalaisyhteiskunta eri puolilla maapalloa on viime aikoina vahvistunut ja saavuttanut aika suuria voittojakin kamppailussa luonnon tärväämistä vastaan. Naomi kaipaa yhä lisää verkostoitumista - ja maailmankatsomuksen vaihtamista tukemaan tätä kamppailua. Itse ajattelin lukiessani, että tässä uskonnoilla ja hengellisillä perinteillä on paljon annettavaa.

 

PÄÄTÖSVALTA OMISSA KÄSISSÄ

Hyvä että pikku hiljaa alkaa käynnistyä kriittinen keskustelu EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen (TTIP) neuvotteluista. Jos sopimus syntyisi, ainoat varmat hyötyjät olisivat jo valmiiksi turpeat vallankäyttäjät, suuryritykset. Ne saisivat käsiinsä lisää kauppa-aseita, joilla pakottaa valtiot ja kunnat myönnytyksiin tai jättikorvauksiin.

Pohjois-Karjalassa on jo saatu tuntumaa, millaisella asenteella esimerkiksi kansainväliset kaivosyhtiöt tänne tulevat. Kiitos Kontiolahden ja Joensuun kuntapäättäjille siitä, miten paneuduitte uraanin louhinnan vaikutuksiin ja päädyitte kielteiselle kannalle! Mutta jos TTIP-sopimus tulee, ja siihen lobbareiden toivoma investointien suoja, voi käydä niin että kaivosyhtiöt tekevät kuntien päätöksistä ja Suomen kaivoslain tarjoamista (vähäisistäkin) rajoitteista itselleen huussipaperia.

Neuvotteluihin liittyy investointisuojan lisäksi muitakin huolestuttavia piirteitä, jotka nakertaisivat valtioiden päätösvaltaa. Kansalliset yritykset säädellä ympäristöasioita, työllisyyttä, työturvallisuutta tai vaikkapa geenimuuntelua ovat uhattuina.

Elämme vedenjakaja-aikaa. Isot ekologiset ongelmat edellyttävät elämäntavan muutoksia koko ihmiskunnalta, aloittaen heti. ”Vapaakaupan esteiden” purkaminen on toimintaa päinvastaiseen suuntaan. Todellisuudessa se estää jo nyt esimerkiksi puhtaampien energiamuotojen kannustamista öljyn sijaan.

Hallituksemme on vapaakauppaideologian lumoissa. Toivo on siis laitettava alhaalta päin kasvaviin kansanliikkeisiin, jotka kasvattavat poliittista painetta tehdä tolkullisia päätöksiä. Tällaista liikehdintää tapahtuu tällä hetkellä joka puolella maapalloa aivan uudenlaisessa mittakaavassa.

Pohjoiskarjalaiset mukaan! Jokainen voi etsiä tai perustaa porukan, jossa muuttaa maailmaa kohtuullisemmaksi ja onnellisemmaksi. Yhteinen ideointi ja käytännön toiminta lievittävät kädettömyyden tunnetta. Tämä on talkoohaaste jokaiselle, erityisesti kansalaisjärjestöille, seurakunnille ja ammattiyhdistyksille!

Vapaakauppasopimuksen vastustaminen on yksi ajankohtainen keino koettaa tuupata maapalloa suuntaan, jossa luonto ja ihmisten oikeus mielekkääseen työhön otetaan tosissaan. Samalla kun sanomme Ei päätösvallan luovuttamiselle moraalittomille yhtiöille sanotaan Kyllä uudenlaisen talouden rakentamiselle. Sen tulee olla paikallisempaa, omavaraisempaa ja ekologisempaa. Tämän hetken ratkaisuja tehdessä on harkittava, miten ne vaikuttavat aina ”seitsemänteen sukupolveen” saakka.

Pauliina Kainulainen

Kontiolahti

 

 

 

 

 

22.10.2014

 

Mitä on kontemplatiivinen, sisäinen rukous? Tämäntyyppinen mietiskelevä, vähien sanojen, hiljaisuuden rukoustapa on melko tuntematon meidän kirkossamme. Hiljaisuuden liikkeen parissa siitä voi saada hieman käsitystä, mutta itsellenikin on vasta viime vuosina alkanut avautua, miten rikkaasta traditiosta on kyse.

 

Muutamat kirjat ovat johdattaneet eteenpäin. Tässä pieni kirjalista, jos joku kaipaa lukuvinkkejä aiheesta. Tosin pidettäköön mielessä: vasta alkamalla harjoittaa sisäistä rukousta voi todella saada kiinni mistä on kyse. Eikä tarvitse harmitella sitä, että asettuminen hiljaiseen rukoukseen voi tuntua vaikealta, ajatukset poukkoilee. Se on jokaisella edessä, enemmän tai vähemmän. Ei ole tärkeää ”onnistua”, ei ole kyse suorittamisesta. Itse asiassa ”epäonnistumisen” kokemus on hengellisen viisauden lähde. Autuaita ovat hengellisesti köyhät.

 

Olen itse lähestynyt kontemplaation teemoja ensin ignatiaanisen hengellisyyden kautta. Siinä on tosin vielä enemmän kyse meditaatiosta Raamatun tekstien äärellä, ks. esim.:

 

Pirkko Lehtiö: Pyhiinvaeltaja

Gerard W. Hughes: Pyhän yllättämä. Matkaopas uskon aarteisiin

Anthony de Mello: Kuuletko linnun laulun?; Havahtuminen; Katseleminen

James Martin: The Jesuit Guide to (Almost) Everything

 

Myös seuraavan kirjan kirjoittaja on jesuiitta, mutta hän opettaa kontemplaation tietä – aika vaativaakin, mutta sain silti kirjasta paljon:

 

Franz Jalics: Contemplative Retreat. An Introduction to the Contemplative Way of Life and to Jesus Prayer

 

 

 

Ortodoksinen traditio puhuu aika lailla samoista asioista, esim.:

 

Arkkipiispa Paavali: Rukous ikonin edessä

 

 

Läntisen tradition kontemplaation opettajia on suomennettukin. Erityisesti seuraavat ovat lukemisen arvoisia:

 

Wilfrid Stinissen: Kristillinen syvämietiskely

Thomas Keating: Sisäinen eheytyminen. Ihmisen hengellinen matka

Richard Rohr: Suostu elämään. Rukoilijan matka kehältä keskukseen

 

 

Tätä seuraavaa teosta ei ole suomennettu, mutta se osoittautui erittäin silmiä avaavaksi:

 

Cynthia Bourgeault: The Wisdom Jesus. Transforming Heart and Mind – a New Perspective on Christ and His Message

 

 

Lopuksi vielä yksi opus, joka ei edusta kristillistä kontemplaatiotraditiota mutta on muuten kiinnostava tuttavuus ja liittyy monin tavoin myös kristillisen spiritualiteetin näkökulmiin:

 

Joanna Macy & Chris Johnstone: Active Hope. How to Face the Mess We're in without Going Crazy

 

 

 

 

 

15.9.2014 Kontiolahti

 

Kirjavinkki pimeneviin syysiltoihin:  Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014). Kirjaa suositteli minulle Jyväskylässä Kirkon ympäristöpäivillä Pentti Linkola. Hänen mukaansa se on "metsäihmisen raamattu".

 

Kirja vei mukanaan, tarina, kieli, metsän kuvaus. Samalla se on sukupolvemme kirja sodasta luontoa vastaan. Mutta se on myös kertomus rakkaudesta, monessa mielessä.

 

"Siitä se kai johtuu. Kun metsä kutistui ja kävi aukkoiseksi, se lakkasi olemasta salaperäinen. Samalla loppuivat tarinat."

 

Onneksi tarinat ja tarinankertojat eivät ole tyystin loppuneet.

 

Jotain on vielä.

 

 

 

21.12.2013 Enontekiö

 

Kaamos Saamenmaalla,

lumi tallettaa vähäisenkin valon.

Keskipäivän hopeinen metsä,

iltapäivän pitkä sininen hämärä,

unitunturi,

utukuu,

hiljaisuus.

 

Kaamos on kaunis,

mieltä rauhoittava,

hetkittäin värikäs

kun aamun ja illan ruskotus kohtaavat.

 

Tänään talvipäivänseisauksena

kalpea keltainen valonhehku sammuu juuri vaaran taakse.

Vuosi kääntyy valoa päin.

Iloista Kristuksen syntymäjuhlaa!

 

 

 

 

 

 

Ajankohtaisia hyviä uutisia:

 

Uraania Enosta ja Kontiolahdelta etsinyt yhtiö (viime vaiheessa nimeltään Euro Scandinavian Uranium Ab) on vetäytynyt Suomesta. Seitsemän vuoden piina on ohi, helpottaa. Välierävoitto mm. paikalliselle kansalaisaktivismille monissa muodoissaan. Iloitkaamme!

 

Kirjani Metsän teologia on yksi kymmenestä ehdokkaasta tämän vuoden Kanavan tietokirjapalkinnon saajaksi.

 

Kuluneena viikonloppuna 18.-20.10.2013 vietimme Joensuussa ja Kolilla äärimmäisen onnistunutta ja innostavaa Kohtuus vaarassa -kansalaisseminaaria jo neljättä kertaa. Liikkeen kotisivuille (www.kohtuusvaarassa.com) tulee joitakin tekstejä viikonlopusta, tässä oma puheenvuoroni. Pidin sen lauantaiaamun taidevaelluksella Kolin kansallispuistossa, Ukko-Kolin huipulta. Maisemassa oli ihmeellinen kullanhehkuinen valo...

 

UGRIKAIKUJA UNOHDUKSESTA TULEVAISUUTEEN

 

Kädessäni on tuohta

Tuohi yhdistää minut esivanhempiini

jotka eivät halunneet että heistä jää pysyvää muistomerkkiä tämän maan päälle

Heidän luunsa ja heidän tuohiset tavaransa ovat maatuneet,

heidän metsäkalmistoissaan sykkii maan oma rytmi

 

Mitä minusta jää jäljelle?

Minun elämäntavastani jää paljon muovia

Ostan ruokani muoviin pakattuna,

syön muovia jota on kohta jokaisessa eliössä

Minusta ja kulttuuristani jää maatumaton muovimanner

sekä peruuttamattomasti ja nopeasti arvaamattomaksi muuttunut ilmasto

Me jätämme jälkeemme myös radioaktiivisen jätteen säteilevät haudat

 

Kunpa haudoissamme olisi vain tuohta...

 

Näin unen:

 

Kahlaan matalassa vedessä

järven pohjassa lepää puunkarahka

tai niin luulen

se onkin valtava hauki

 

Kauhu hiipii minuun

tajuan että järven vesi on saastunutta

radioaktiivista

 

Pyhästä paikasta virtaava vesi

on kuollut

pian kuolee hauki

kuolemme ihmiset

 

Haluan herätä tästä unesta

 

Ehkä heräämme

hauki ei kuolekaan

vaan ui vierellemme

tarjoaa vanhan viisautensa

avuksemme

meille poloisille ihmisille

 

Hauki on esivanhempiemme viisaus

sen päämääränä on suuri tasapaino, ei kasvu

sen ihanteena on rinnakkain eläminen, eivät hierarkiat

se on väkivallaton ja vetäytyvä, kiistaa välttävä

paitsi kun vetäytyminen ei enää ole mahdollista -

silloin on käytävä kamppailuun, viisauden ja laulun voimalla

 

Pielisen suuri hauki

hengittää vielä

vaikka tälläkin hetkellä Paukkajanvaaran hylätystä uraanikaivoksesta

valuu radioaktiivisen veden noro Pieliseen

 

Hauen viisaus vaikuttaa niissä maan hiljaisissa

jotka eivät enää vetäydy mykkyyteen ja itsensä aliarvioimiseen

vaan korottavat äänensä

ja vaativat valloittajia menemään pois

 

He ammentavat voimaa Kolista

jossa jalkojemme alla on kuusikymmentä kilometriä kiinteää kalliota

se on esivanhempiemme viisauden kivijalka

sille meidän on rakennettava

jos haluamme että tulevaisuus on kaunis

 

Meidän on syytä kuunnella sukukansojamme

hantinainen Ninaa joka on sanonut:

 

Me jutaamme oman aikamme täällä

taivaankannen ja maankuoren välisessä tilassa

ja raitomme jälki näkyy tundralla pienen hetken.

Sen hetken, kun se näkyy,

sen jäljen tulee olla kaunis,

ettei kukaan perässämme jutaava joutuisi muistelemaan pahalla.

 

Meidän on syytä kuunnella saamelaisia,

jotka sanovat:

Luonto on valmis, ei se tarvitse ihmistä kehittämään sitä.

Ihmisen tehtävä on jättää itsestään maisemaan

mahdollisimman pieni jälki.

 

Kuunnellaan omia ugrilaisia esivanhempiamme

etsitään teitä uuteen tuohiseen kulttuuriin

jätetään uraanin myrkkykäärme nukkumaan maanalaiseen pesäänsä

jätetään öljy arktisen meren pimeään pohjaan

etsitään tapaa elää riippumattomana, vapaana öljystä

etsitään kohtuutta

kohtuus on vapautta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

"Viikon kirje" Luoteis-Lappi -lehdessä 11.4.2013

 

 

Kirkastusvuorella Käsivarressa

 

Terveisiä unenomaisen kauniista maisemista Raittijärveltä – Käsivarren tunturiylängöltä, 40 kilometriä Kilpisjärveltä!

 

Siellä vietimme viime sunnuntaina jumalanpalvelusta. Raittijärvi on kylä, josta käsin Juuson suku paimentaa porojaan ison osan vuotta. Antti-Oula Juuson pihapiirissä kokoontui kirjava seurakunta. Oli poromiehiä perheineen moottorikelkkojensa selässä, matkailijoita Kilpisjärveltä, kelkkasafarifirman miehiä ja paikallista saamenväkeä. Olipa piispa Samuel Salmikin.

 

Tällä porukalla myös saateltiin Vilho Vähäsarja eläkkeelle – hänen viimeinen virkatehtävänsä näiden ylänköjen pappina oli toimittaa liturgia Juuson talon ulkoportailla tunturituulessa. Iloa ja sopivasti mukavaa tekemistä eläkepäiville, Vilho!

 

On ihanaa viettää jumalanpalvelusta Jumalan taivaan alla. Sääkin suosi: aurinko porotti helakansiniseltä taivaalta. Lumisten tunturien kirkkaus oli piispankin puheen lähtökohtana.

 

Talon porokoira kierteli leppoisasti kerjäämässä rapsutuksia ja päätyi lopulta tyynesti portaille istuskelemaan, piispan jalkojen juureen.

 

Ulkoilmassa jumalanpalveluksessa tulee luonnostaan mukaan uskomme kosminen ulottuvuus: Jumalan rakkaus ympäröi meidät luomakunnan kauneudessa ja hiljaisuudessa. Luonto on yksi armon syli. Kun mieli on maassa, voi lähteä ulos rauhalliseen paikkaan ja antaa Luojan tyynnytellä.

 

Niin teki Jeesuskin, ja hän kutsui: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.” (Mark. 6: 31)

 

Yhteys luontoon pitää koossa keskellä kaikkea mikä hajottaa. Se antaa myös voimaa ottaa tosissaan meille annettu tehtävä pitää huolta tästä ihmeellisestä luonnosta.

 

Raittijärven pieni jumalanpalvelus ja maisemat matkan varrella eivät hevin unohdu. ”Kirkastusvuorelta” palaa arkeen hieman toisena ihmisenä, uusin voimin.

 

Etsi sinäkin omaa Kirkastusvuortasi, jossa voi häivähtää Pyhän kosketus. Toivottavasti löydät!

 

Valoisin keväänodotusterveisin Pauliina Kainulainen, Muonion ja Enontekiön kevät- ja kesäpappi

 

 

 

 

 

 

1.3.2013  Metsän teologia on ilmestynyt! Pitelen sitä nyt kätösissäni. Takakansi summaa kirjan sisällön:

 

"Ilman metsää eksymme. Metsä on paitsi paikka, myös syli ja koti. Se on ympäristö, joka muokkaa suomalaisen mielenmaisemaa. Vanha suomalainen luontoa kunnioittava maailmankatsomus auttaa tulkitsemaan kristinuskoa kulttuurisesti ja ekologisesti mielekkäällä tavalla. Tällainen ymmärrys kristinuskosta on tasa-arvoinen, väljä ja peloton. Se huomioi luonnon kantokyvyn ja kaikkien elollisten, niin ihmisten kuin eläinten, hyvinvoinnin. Metsän teologia on kuin kulkemista jatulintarhassa, ikiaikaisessa spiraalissa: askel askeleelta kokija pääsee syvemmälle, kohti keskusta, jossa Jumala, luonto ja oma itse kohtaavat."

 

Kirja tuli ilmoille eilen, suomalaisen kulttuurin juhlapäivänä, Kalevalanpäivänä. On kiitollinen olo siitä, että kielemme ja kulttuurimme voivat kohtuullisen hyvin, ei ole välitöntä uhkaa päällä kuten monilla sukukansoillamme. Meidän ei tarvitse (vielä) suunnitella muistopatsasta ö-kirjaimelle - kielisukulaisillamme Kominmaassa (jos oikein muistan) sellainen on... Ugrilaisella ajattelulla on paljon annettavaa koko ihmiskunnan selviytymiskamppailulle.

 

 

 

Ajankohtaista tänään 25.12.2012: Kristus syntyy! Kiittäkää!

 

Joulun alla julkaistiin Kunta-lehdessä kolumnini, joka heijastelee sitä, miten tärkeältä minusta tuntuu tulla yhä tietoisemmaksi sielunpohjani ugrilaisesta juonteesta. Se avaa uusia näköaloja myös kristilliseen traditioon. (Klikkaa sanaa "kolumnini".)

 

 

 

 

Marraskuu 2012

 

Tuhansien bioaltaiden maa vai henkinen itsenäisyys

 

 

Kärsimme mielenkolonisaatiosta. Mielemme on vallattu niin perusteellisesti, ettemme ole kolonisaatiosta edes tietoisia. Suomalaisen sydämen pohjalla asuu suru menetyksistä, joita on tapahtunut pitkän ajan, vuosisatojen, kuluessa. Myrkyllisten jätteiden ryöpytessä vesistöihin suru nousee tunnistettavaksi.

 

Tapaus Talvivaara on lopulta tuonut päivänvaloon ainakin sen, että tässä yhteiskunnassa on uskomattoman paljon hämäriä katvealueita, joissa valtaa käytetään vastuuttomasti. Sietämättömintä on, jos tämänkään ympäristökatastrofin jälkeen mikään ei muutu.

 

Mielenkolonisaatiosta kertoo, miten vuodesta ja hallituksesta toiseen päätöksiä perustellaan talouden arvoilla ja ehdoilla. Mielemme valtaajat sanovat, ettei luontoa tarvitse ottaa huomioon ja kunnioittaa. Siinä he ovat väärässä. Koko länsimainen kulttuuri on mennyt teknis-tieteellisen vallankumouksen ajoista saakka vikasuuntaan. Teknologian kehitys on tuonut meille paljon hyvää, mutta jos samaan suuntaan jatketaan kiihtyvään tahtiin, muuttuu hyvinvointi ennennäkemättömäksi pahoinvoinniksi.

 

Mielenkolonisaatio tuntuu esimerkiksi siinä, ettei media lähde määrätietoisesti kyseenalaistamaan, mitä meille syötetään. Mielen valtaajat väittävät, ettei vaihtoehtoja talouden vallalle ole, ja suurin osa suomalaisista uskoo. Mikä ylläpitää tällaista alistumista?

 

Käytännön esimerkkinä vallankäytöstä palvelee viimeaikainen tutkimus, jossa vertailtiin kaivosten taloudellisten arvojen suhdetta ympäristöhaittoihin. Tutkimuksen lähtökohdat, menetelmät ja tulokset olivat absurdeja. Miten ihmisen sisimpään kumuloituva ahdistus ja suru voidaan mitata euroina? Kuka osaa arvioida, miten arvokkaita puhtaat pohjavedet ovat ihmiskunnalle tulevaisuudessa?

 

Mielenkolonisaatiosta on mahdollista vapautua, jos niin haluamme. Filosofi Tere Vadénin sanoin tarvitsemme suomalaisina henkisen itsenäisyyden. On lakattava kritiikittömästi uskomasta edistykseen ja ihailemasta kaikkea, mitä Keski-Euroopasta tai Amerikasta tänne tungetaan. Vihdoin viimein katse tulee suunnata muun muassa omaan suomalais-ugrilaiseen perintöömme, jonka suhde luontoon on ollut kunnioittavampi ja läheisempi kuin mielemme valtaajien.

 

Maalaisjärjen arvostus ja käyttö on jo henkisen itsenäisyyden osoittamista. Maalaisjärki sanoo, että yhä köyhempien malmiesiintyminen massiivinen hyödyntäminen Talvivaaran tapaan on lyhytnäköistä. Maalaisjärjellä ei voi ymmärtää, miksi Suomen hallitus houkuttelemalla houkuttelee ulkomaalaisia kaivosyhtiöitä hakemaan voitot kotiin Suomen maaperästä. Jätteet jäävät meille vuosikymmeniksi ja -sadoiksi.

 

On totta, että suomalaiset tarvitsevat työtä, varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Mutta jos kaivoksia perustetaan harkitsemattomasti, pilataan samalla muiden elinkeinojen, kuten matkailun, maaperää. Ihmisillä on oltava kaivosalallakin oikeus mielekkääseen työhön, jota voi tehdä jokseenkin hyvällä omallatunnolla, viemättä leipää lastenlasten suusta.

 

Maalaisjärki sanoo, että jos Talvivaarasta todella otetaan oppia, se merkitsee lakien kiristämistä, valvonnan johdonmukaisuutta ja hämärien katveiden valaisua. Mielenkolonisaatiosta vapautunut media kiinnostuu luonnon hyvinvoinnista ja tuo epämääräiset kytkökset kirkasvaloon. Päättäjät kuuntelevat erämaan ihmisiä ja kansalaisjärjestöjä. Talvivaaran ja muiden riskialttiiden kaivosten laajentumishankkeet on pantava jäihin.

 

Pohjois-Karjalan Kohtuus-liikkessä elämme toivossa, että ehkä jo piankin päästään juhlimaan henkistä itsenäisyyttä. Jos näin ei käy, tulee Suomesta tuhansien bioaltaiden maa.

 

PS. Kiitos uudiskäsitteestä "tuhansien bioaltaiden maa" kaverilleni Kohtuus-liikkeessä, Puhakan Arvolle.

 

Takaisin etusivulle.